Atfos

Liikkumavara-kompassi

Kun tärkeitä päätöksiä pitää edistää ilman varmuutta oikeista ratkaisuista

Liikkumavara-kompassi on johdon valmennusohjelma, joka tuo strategisen muotoilun työkalut johdon päätöksentekoon ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Johtajille ja johtoryhmille, joilla on työn alla strategia, merkittävä hanke tai muutos.

Sovi tutustumiskeskustelu
Johtaja työskentelee päätöksenteon äärellä työympäristössä

Milloin Liikkumavara-kompassi on ajankohtainen?

Johdon työpöydällä on päätöksiä, joita ei voi siirtää siihen asti, että kaikki tarvittava tieto on saatavilla. Samalla tehty ratkaisu voi sitoa organisaation aikaa, rahaa ja toimintamahdollisuuksia pitkäksi aikaa.

Strategia

Suuntaa on rakennettava ennen kuin tulevaisuudesta voidaan saada varmuutta.

Merkittävä hanke

Päätöksillä sidotaan aikaa ja rahaa, vaikka kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta.

Muutos

Toiminnan pitää edetä samalla, kun tilanne ja käytettävissä oleva tieto muuttuvat.

Mitä johto saa valmennuksesta?

Valmennuksessa johto tarkastelee omaa ajankohtaista esimerkkiään ja oppii sen kautta uuden tavan ajatella ja toimia. Harjoitukset täydentävät oppimista ja auttavat soveltamaan opittua myös muihin johtamistilanteisiin.

Selkeyttä päätöksentekoon

Johto oppii tunnistamaan päätöstilanteen luonteen ja valitsemaan siihen sopivan tavan edetä.

Ajattelumallien tunnistamista

Johto oppii huomaamaan, miten omat ja organisaation vakiintuneet ajattelumallit sekä päätöksenteon vinoumat vaikuttavat havaintoihin, tulkintoihin ja mahdollisina pidettyihin ratkaisuihin.

Tulevaisuustietoisuutta ja toimijuutta

Johto harjoittelee tarkastelemaan päätöksiä pitkällä aikavälillä, näkemään vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja systeemisiä yhteyksiä sekä huomioimaan muut ihmiset. Samalla se vahvistaa ymmärrystään omasta toimijuudestaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa tulevaisuuden rakentumiseen.

Ymmärrystä toimintaympäristöstä

Johto saa tavan tarkastella valitun tilanteen kannalta keskeisiä vaikuttajia, suhteita ja riippuvuuksia. Se oppii tunnistamaan mahdollisuuksia vaikuttaa ja kasvattaa liikkumavaraa.

Asiakasarvoa päätöksenteon perustaksi

Johto harjoittelee tarkastelemaan valittua esimerkkiä yhden keskeisen asiakkaan tarpeiden, tavoitteiden ja odotusten kautta. Tämä vahvistaa kykyä tehdä arvoa tuottavia valintoja ja viedä niitä käytäntöön.

Uusi tapa edistää vaikeita päätöksiä

Liikkumavara-kompassi on käytännönläheinen johdon valmennusohjelma. Sen perustana on strateginen muotoilu, josta tuodaan johdon käyttöön tapa tehdä ajattelua näkyväksi, tarkastella tilannetta eri näkökulmista ja löytää mahdollisia etenemissuuntia.

Valmennuksessa strateginen muotoilu yhdistyy päätöksenteon ilmiöihin, systeemiseen ajatteluun, tulevaisuustietoisuuteen ja asiakasarvoon. Johto harjoittelee tätä ajattelutapaa oman ajankohtaisen esimerkkinsä avulla ja saa välineitä sen soveltamiseen arjen päätöksenteossa.

Valmennuksen toteutus

Liikkumavara-kompassi toteutetaan ensisijaisesti neljänä kolmen tunnin valmennuskertana. Valmennuskertojen välissä tehtävät käytännön harjoitukset täydentävät oppimista ja tukevat uuden ajattelutavan soveltamista omaan työhön.

Ensisijainen toteutus

Neljä × 3 tuntia

Neljä valmennuskertaa, joiden välissä käytännön harjoitukset täydentävät oppimista ja tukevat uuden ajattelutavan soveltamista.

Tiiviimpi vaihtoehto

Yksi päivä + kaksi kertaa

Kokonaisuus voidaan toteuttaa myös tiiviimmin yhtenä kokonaisena valmennuspäivänä ja kahtena kolmen tunnin valmennuskertana.

Toteutustapa ja aikataulu sovitaan organisaation tilanteeseen sopiviksi.

Valmentajana Ira Laitakari

Ira Laitakari on koulutukseltaan teollinen muotoilija ja strategisen muotoilun asiantuntija. Hänellä on kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä, projektien johtamisesta ja yrittäjyydestä. Hän täydentää johtamisosaamistaan parhaillaan MBA-opinnoissa.

Ira on koonnut Liikkumavara-kompassin pääasiassa parhaiksi katsomistaan muotoilun menetelmistä sekä niitä täydentävistä päätöksenteon ja johtamisen näkökulmista. Niistä muodostuu kokonaisuus, jonka avulla johto oppii tarkastelemaan päätöstilanteita laajemmin ja soveltamaan oppimaansa omassa työssään.

Voisiko Liikkumavara-kompassi sopia teidän tilanteeseenne?

Tutustumiskeskustelussa käymme läpi organisaationne tilanteen ja arvioimme, sopiiko Liikkumavara-kompassi sen käsittelyyn. Samalla voimme tarkentaa valmennuksen toteutustavan ja aikataulun.

Keskustelu ei sido valmennuksen tilaamiseen.

Sovi tutustumiskeskustelu